Ensimmäistä kertaa tulkitsijana messuilla!

18.10.2026

Viime viikonloppuna (10.-11.10.-26) oli Hengen ja tiedon messut ja ajattelin täällä kertoa vähän enemmän omasta kokemuksestani. Tuolla instagramin puolella jo vähän avasin omaa kokemustani, mutta koska siellä merkkimäärä on rajallinen ja pohdittavaa on paljon, niin parempi täällä hieman kertoa mitä siellä oli.

Mulla oli pieni pöytä ja paikka, vain metrin levyinen ja pieni pulpetti pöytänä ja sinällään se kyllä riitti korttien levittämiseen. Jouduin pöydällä olevan hinnaston ja infotaulun laskemaan toki lattialle tulkintojen ajaksi, sille olisin ehkä kaivannut pientä omaa pöytää viereen, eli ensi kerralla jos paikka vain sallii, niin talousjakkara vaikka matkaan mukaan!

Itse sai paikkaa varatessa ja ostaessa paikan valita ja olin valinnut paikan käytävän ja umpikujan päästä. Tässä oli omat hyvät ja huonot puolensa. Paikka oli hieman syrjäinen, vaikka ihmiset toki kävivät siellä päässä kääntymässä, mutta hyvänä tosiaan se, että ne ketkä tulivat tulkintaan, niin siinä sai tosiaan olla rauhassa, ilman aivan kauheeta hälinää ympärillä. Käytävällä toki oli paikoin ahdasta, koska läheisessä luokkahuoneessa oli tarjolla ilmaista tulkintaa, olikohan kodin energioihin jos oikein muistan, niin sinne sitten kertyi jonoa. Mutta ahdasta ja tungosta oli kyllä vähän joka puolella!

Itse olisin alunperin kaivannut lisää asiakkaita, mutta loppujen lopuksi tuntuu, että tahti oli kuitenkin todella sopiva näin ensimmäiselle kerralle ja pääasia on, että plussan puolelle pääsin reilusti. Ajattelin että ensi vuonna voisin hyvinkin lähteä uudestaan ja voi hyvinkin olla että ottaisin saman paikan! Siinä tapauksessa tilaisin isompia julisteita mitä kiinnittää käytävälle, että ihmiset löytäisivät luokseni, sekä muutenkin kiinnittäisin flyereita ja julisteita muuallekin. Nyt mulla ei ollut yhtään ylimääräistä julistetta missään, enkä edes tajunnut omaa messutarjous mainosta kiinnittää mihinkään. Mainoslappuja meni myös loppujaan roskiin, eli niitä ei mennyt niin paljoa kuin olin ajatellut, ihmiset harvemmin kaipaavat mainoslappuja mukaansa tänä päivänä.

Naapurina mulla oli korumyyjä, aivan ihana vanhempi nainen ja oli ihana hänen kanssa välillä jutella siinä. Hän oli käynyt tuolla jo pidempään ja useamman kerran myymässä, joten hänellä oli jo tietoa ja kokemusta mikä toimii ja mitä kannattaa tehdä. Ensi kerralla siis itsekkin ottaisin mukaan kaikki eväät ja en kävisi ravintolassa syömässä, näin voisin maximoida omaa asiakasvirtaa. Totta kai taukoja on hyvä pitää ja kävinkin kävelemässä välillä ympäriinsä ja tein myös omia ostoksia messuilla.

Mitä sitten opin itsestäni?

Itsestäni ja omasta tekemisestäni opin vielä lisää rajojen vetoa. Opin sen, kuinka tärkeää on puhua asiakkaille tulkinnoissa suoraan ja vetää rajoja joihinkin aiheisiin, erityisesti suhteisiin muihin. Ihmisiä tietysti kiinnostaa tietää mitä toiset ovat heistä mieltä ja he haluavat sitä kysyä korteilta, mutta mun on vain painotettava sitä että en voi tulkinnassa tutkia ja toisten energioita ilman lupaa, tästä aiheesta voisin tehdä ihan oman kirjoituksen, koska tää on hyvin yleinen tulkinnan aihe.

Huomasin myös, kuinka tärkeää on omaa intuitiota kuunnella ja uskoa. Muutaman kerran kortit tuntui todella sekavilta ja en saanut mitää selkeää vastausta, tämä oli tärkeä huomio ja merkki siitä, että vastausta en voi antaa kysyttyyn kysymykseen. Myös saattoi olla, että asiakkaalla oli siinä kohtaa jonkinlainen blokki päällä, niin tämä on myös tärkeää sanoittaa ja kertoa asiakkaalle. Yksi tällainen tapaus oli lauantaina ja siirrettiin tulkinta sunnuntaille, jolloin oli sitten jo ihan eri energia ja sain tulkinnan tehtyä! 

Tuollaisessa tapahtumassa kun oli niin paljon henkisiä ihmisiä ympärillä ja paljon energiaa liikkeellä,  niin oma intuitio oli myös todella vahvana. Aivan mahtavana esimerkkinä voin kertoa, että huomasin pidemmällä käytävällä oletettavasti pariskunnan ja mulle tuli vahva tunne, että toiselle heistä teen tulkinnan. He kävivät kääntymässä lähettyvillä, huomasivat kyllä mun paikan, mutta lähtivät pois, ajattelin että ehkä ei sittenkään. No ei mennyt kovinkaan kauaa kun he tulivat takaisin ja todentotta, toinen heistä istuutui erittäin määrätietoisesti mua vastapäätä! Kerroin tämän mun tuntemuksen heillekin ja miten itsekin ihan yllätyin tosta tunteesta :D 

Voin sanoa, että nää messut kyllä opetti tietynlaista nöyryyttä ja sitä, kuinka on osattava kuunnella itseään. Aivan upea kokemus ja ensi vuoden messuja sitten odotellessa. Tässä välissä voin vain hioa lisää taitojani ja oppia muuten lisää. Se tunne vahvistui entisestään että ihan oikealla polulla olen ja tää on  sitä mitä haluan tehdä <3

Share